MIELIKKI - METSÄN EMÄNTÄ
Mielikki on suomalaisessa kansanperinteessä metsän emäntä, luonnon ja riistan suojelija sekä metsän kuninkaan Tapion puoliso. Hän huolehtii metsän eläimistä, kasveista ja sen tasapainosta, ja häneltä pyydettiin lupa ja suojelusta ennen metsään lähtöä. Mielikki edustaa luonnon runsautta, suojelua, kiitollisuutta ja kunnioittavaa suhdetta ympäröivään maailmaan.
Äitinä Mielikki on lempeä mutta vahva suojelija, joka antaa lapsilleen tilaa kasvaa ja oppia omalla tavallaan. Hän opettaa kunnioitusta, kiitollisuutta ja yhteyttä luontoon esimerkin kautta, ei pakottamalla.
Hänen rakkautensa on luontevaa ja hän osoittaa rakkauttaan tekojen kautta, vaikka ei sitä aina sanoiksi pukisikaan. Hän pitää huolen, mutta ei kontrolloi lapsiaan, ja muistuttaa, että elämässä kaikki hyvä on lahja, ei itsestäänselvyys.
Kuulostaako tutulta? Lähetä allaolevista jakolinkeistä äidillesi Mielikin terveiset äitienpäivän kunniaksi!
Tutustu alta lahjaideoihin Mielikille!
<< Kaikki Pohjolan äitihahmot




